Viikon viestijät: Ennakkoluulot hidastavat oppimista

Kyllähän se näin on, että hyvästä viestinnästä seuraa hyviä asioita – asiat etenevät, ihmiset ovat iloisia ja ennakkokäsitykset oikenevat. Itsekin olen kärsinyt ennakkokäsityksistä joitain ihmisiä, esimerkiksi julkisuuden henkilöitä kohtaan. Tämänkertaisista Viikon viestijöistäkin löytyy sellainen tyyppi, kenen tekemisiä en ole aiemmin välittänyt seurata. Olen ollut siinä uskossa, että kyseinen henkilö on vähän tyhjänpäiväinen. Olin väärässä, ja onnellinen siitä.

Näin nykyisenä tamperelaisena hilpeyttä herättää se, että tällä kertaa kovaan kolmikkoon nousee peräti kaksi turkulaista tapausta. Katsotaanpa.

Jere Hultin feat. TPS

Turkulaismiehen Twitterissä esiin nostama idea TPS:n päävalmentajaksi nousseen tamperelaisen kiekkolegendan Raimo Helmisen ja monen ulkomaalaispelaajan Palloseuran muodostama ”Muukalaislegioonan” ikuistaminen t-paidaksi on huikea tapa ottaa omakseen muiden jääkiekkojoukkueiden kannattajien ja ylipäänsä joukkueen ulkopuolisten tahojen irvailut ja kääntää ne voimavaraksi. Idea on niin hieno, että voisin vaikka julkisesti esiintyä tuollaisessa ”pelipaidassa” ,vaikka liigajäillä suosin enemmän tamperelaisia värejä.

Jethro Rostedt

Myyntimiesten aatelinen on monitahoinen hahmo. Kiinteistönvälittäjänä mainetta niittänyt Rostedt on pitkään ollut itselleni sellainen tyyppi, että en ole syttynyt hänen preesensistään. Katsoin kuitenkin Aki Linnanahteen videopodcastin, jossa ”Jeti” oli vieraana ja minusta tuli tunnin aikana lähes hänen faninsa. Kenties itsekin bisnestä opiskelleena olen ymmärtänyt kuinka tärkeä elementti persoona myynnissä voi olla. Rostedt kertoi värikkääseen tyyliinsä myynnin saloista ja toi ilmi kiistattoman kykynsä tehdä kauppaa.

Rostedtin persoona ei siis välttämättä ole kutkuttanut omia makunystyröitäni esimerkiksi joissain tv-ohjelmissa, mutta nyt kun mies pääsi puhumaan melko suoraan omasta ammatistaan niin yhtäkkiä ainakin tämä ennakkoluuloista kärsinyt yrittäjänpötkäle kiinnostui.

Heli Vepsäläinen

Tämän viikon viestijänostot täydentyvät urheilumanageri Heli Vepsäläisellä, joka pääsee listalle hieman samalla tavalla kuin toimittaja Marko Leppänen aiemmin. Vepsäläinen näet nosti valokeilaan Ylen urheilutoimittajan Johannes Oikarisen rinnastamalla tämän persoonan hyväntuulisuuteen. Itsekin herra Oikarisen urheiluselostuksia kuunnelleena voin hyväntuulisena allekirjoittaa Vepsäläisen näkemyksen. Tällaisia mukavia somenostoja näkyi pitkin viikkoa useampiakin – jatkakaa samaan malliin!

Viikon huipensi Uuden Musiikin Kilpailun finaali, jossa Blind Channel valittiin Suomen Euroviisuedustajaksi Rotterdamiin. Euroviisut ovat tietysti kansaa yhdistävä tekijä, joka sai myös somen pauloihinsa. UMK:n kaltaiset tapahtumat ovat hyviä mahdollisuuksia tehdä hyvää viestintää.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Evästeiden käyttö

Tällä sivustolla käytetään evästeitä, jotta sinulle voidaan taata paras mahdollinen käyttökokemus.

Eväste on selaimellesi lähetettävä pieni tekstitiedosto, joka yleensä sisältää tunnistenumeron, eikä se vahingoita päätelaitettasi.