Yrityksesi sisällöntuotanto kuntoon – viisi esimerkkiä someen ja verkkosivuille

Kesäloma oli virkistävä ja se oli riittävän pitkä. Elokuussa palaamme itse kukin toimistolle aloittelemaan syksyn uusia projekteja. Sanaseppä on mukana auttamassa sinua ja yritystäsi pitämään helteillä saavutetun raikkauden ja rentouden myös syksyn sisällöissä.

Kuukausiperusteisessa diilissä voisin tehdä esimerkiksi kolme postausta per viikko, jolloin kuukaudessassa postauksia tulisi n. 20. Tähän sisältyy se, että analysoin tekemäni postaukset ja niiden synnyttämän liikenteen ja kehitän postauksia siihen suuntaan, mikä osoittautuu vetäväksi. Kasaan myös kuukausittaisen raportin somesta teidän käyttöönne.

Pay per postaus -tyyppisessä ratkaisussa tekisin teille postauksia silloin, kun itse tarvitsette niitä. Näihin postauksiin voisin esimerkiksi haastatella asiakkaitanne tai tehdä asiakastutkimuksen jostain aiheesta liittyen alaanne – ja tuloksia sitten esitellä niissä postauksessa.

Miten olisi kampanja someen?

Voin sovittaessa myös suunnitella, toteuttaa, analysoida ja raportoida erilaisia yhdessä sovittuja kampanjajuttuja someenne. Näihin sisältyy itse postausten lisäksi analysointi ja raportointi kuten ensimmäisessäkin esimerkissä. Tämän hinta voidaan sopia tapauskohtaisesti kampanjan tyylistä, pituudesta ja toteuttamisvaativuudesta riippuen.

Lisäksi voin tarvittaessa tehdä konsultoinnin koskien somekanavianne, eli ajatuksia, tutkimusta ja pohdintaa siitä, mihin teidän someanne kannattaisi viedä. Tällaisen olen toteuttanutkin jo aiemmin tänä vuonna Pirkanmaan Tanssiopistolle. ”Somevoima kuntoon” löytyy verkkosivuiltani https://www.sanaseppa.fi/palvelut/.

Blogilla yrityksen viesti näkyviin säännöllisesti

Entä olisiko teillä kiinnostusta esimerkiksi kahden viikon välein julkaistavalle blogille? Voimme tehdä sopimuksen esimerkiksi kymmenestä tekstistä, joihin valitsette aiheet mielenne mukaan ja toteutan tekstit haluamallanne tyylillä ja teille mieluisesta näkökulmasta. Jokaisessa blogitekstissä huomioin hakukoneoptimoinnin ja metatekstien merkityksen.

Tässä viisi erityylistä ehdotusta, joilla Sanaseppä voisi auttaa teitä. Löytyy kuukausidiiliä, kertalaakidiiliä, määrämittaista täsmäiskua ja konsulttihommia sekä blogijuttuja. Jos näistä joku istuu suoraan teidän ajatuksiinne tai mikäli jostain soveltamalla päästäisi haluamaanne lopputulemaan, niin pistetään neuvotellen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Evästeiden käyttö

Tällä sivustolla käytetään evästeitä, jotta sinulle voidaan taata paras mahdollinen käyttökokemus.

Eväste on selaimellesi lähetettävä pieni tekstitiedosto, joka yleensä sisältää tunnistenumeron, eikä se vahingoita päätelaitettasi.